Uutiset
1.7.2026
30.6.2026
Tapahtumat
3
Hei
2026
16
12
Elo
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Runsas paikallaanolo lapsuudessa lisäsi maksavaurioiden riskiä jo varhaisaikuisuuteen mennessä, havaittiin tuoreessa tutkimuksessa. Kevyt liikunta kuitenkin kumosi paikallaanolon haittoja.
7
Kesä
2024
Vuodesta 2025 alkaen yliopistoissa on käytössä yhdeksän kansallista valintakoetta, joilla voi hakea useille eri koulutusaloille ja eri yliopistoihin.
Asianajajaliiton Säätiö myöntänyt vuosittaiset kirjoituspalkinnot erityisen korkeatasoisille Defensor Legisissä julkaistuille oikeudellisille kirjoituksille.
Tutkimusartikkelissa analysoidaan viisihenkisen verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritiimin onnistumisia ja haasteita sen ensimmäisellä kaksivuotiskaudella.
SingleTree -tutkimushanke on saanut lähes viiden miljoonan euron Horisontti Eurooppa -rahoituksen.
Saastamoisen säätiö yhdessä Itä-Suomen yliopiston, Rasvanki-Virmasveden osakaskunnan ja R. Erik ja Bror Serlachiuksen säätiön kanssa tukevat kotimaisen vesitutkimusyhteistyön laajentamista ja tiedon jakamista.
Tulliportin normaalikoulussa on palkittu lukiolaisia ansiokkaista esityksistä koskien Itä-Suomen alueen elinvoimaa ja kehitystä.
5-6
8-9
Loka
Integraatio hyvinvointialueilla: siiloista vaikuttaviin kokonaisuuksiin