Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Ampumahiihtäjä ja matematiikan opiskelija Sofia Sorjonen. Kuva: Esa Kinnunen

Seinäjoen Hiihtoseuraa edustava Sofia Joronen saavutti yhteislähdön SM-kultaa Kontiolahdella. Kuva: Esa Kinnunen.

Ampumahiihtäjä ja matematiikan opiskelija Sofia Joronen sai Joensuun Urheiluakatemian stipendin

Joensuun Urheiluakatemia on myöntänyt vuosittaisen urheilustipendinsä ampumahiihdossa menestystä saavuttaneelle Itä-Suomen yliopiston matematiikan opiskelijalle Sofia Joroselle. Stipendi luovutettiin hänelle 22. toukokuuta.

Seinäjoen Hiihtoseuraa edustava Joronen saavutti yhteislähdön SM-kultaa Kontiolahdella. Lisäksi hän on edustanut Suomea IBU-cupin osakilpailuissa. Joronen on pärjännyt hyvin opinnoissaan, ollut mukana fysiikan ja matematiikan laitoksen AbiTourissa ja sometehtävissä sekä esitellyt matematiikkaa oma-aloitteisesti kotilukiossaan Seinäjoella. Hän on myös erittäin positiivinen ihminen, kiitetään palkintoperusteluissa.

Joronen kertoo urheilun ja yliopisto-opiskelun yhdistämisen vaativan suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä.

– Päivien aikataulut pitää usein suunnitella aika tarkasti, jotta ennättää tehdä kaksi treeniä, opiskella, syödä ja levätä. Pitää osata tunnistaa omat rajat, kuinka paljon voi opiskella, ja mikä on liikaa. Treeneistä ei ole tarvinnut luopua, kun on sovittanut opiskelumäärän treenimäärän mukaan. Koen, että urheilu ja opiskelu enimmäkseen tukevat toisiaan. Jos toinen menee vähän pieleen, on kuitenkin toinen, johon voi turvautua. Prioriteetit pitää kuitenkin olla kunnossa: pitää päättää, mikä on itselle tärkeintä siinä hetkessä ja keskittyä siihen, Joronen sanoo.

Joronen on voinut itse vaikuttaa opintoihinsa valitsemalla valinnaisia kursseja suoritustavan ja harjoitteluaikataulunsa mukaan.

– Aamuluentojen aikaan olen ollut monesti treenaamassa, mutta iltapäivälaskuharjoituksiin olen saapunut yliopistolle. Jos jonkin kurssin aikataulut eivät ole sopineet urheiluun, olen opiskellut kurssin itsenäisesti kesällä ja tenttinyt sen yleisessä tentissä syksyllä. Olen siis opiskellut urheilun ehdoilla. Olen myös todella kiitollinen opiskeluystävilleni, että he ovat ymmärtäneet sen, että en ole aina paikalla, oli kyse sitten opiskelusta tai illanvietoista. Silti olen aina yhä tervetullut, kun tapaan heidät, Joronen kertoo.

Urheilun ja opiskelun yhdistämisessä Joronen kokee onnistuneensa hyvin: opinnot ovat edenneet hyvää tahtia ja samalla hän on kehittynyt urheilussa. Hän on hyödyntänyt opinnoissaan Itä-Suomen yliopiston vapaata sivuaineoikeutta ja tehnyt muun muassa urheilujohtamisen ja urheiluravitsemustieteen opintoja. 

– Olen saanut opiskella sitä, mikä on tuntunut minusta kiinnostavalta, ja se on auttanut jaksamaan. Toisaalta opintopisteiden kertyessä myös opintojen aiheuttama kuormittuneisuus on kasvanut. Kandidaatintutkielma oli rankka prosessi itselleni asettamani tiukan aikataulun takia. Tätä seurasi myös loukkaantuminen urheilussa, jolloin henkistä kestävyyttä mitattiin. Virheistä kuitenkin oppii, ja nyt työn alla on gradu, joka valmistuu pikkuhiljaa.

Joronen on saanut niin Joensuun Urheiluakatemialta kuin yliopistolta tukea urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.

– Urheiluakatemian tärkein tuki minulle on ollut kolme aamutreeniä viikossa. Akatemia on tarjonnut myös fysioterapeutin palveluita, ja hyödynnän itse paljon myös Joensuu Areenan käyttöä voimaharjoitteluun. Itä-Suomen yliopisto ja erityisesti fysiikan ja matematiikan laitos ovat mahdollistaneet minulle urheilun siten, että matematiikan luennoilla ei ole läsnäolopakkoa, ja että kursseja voi suorittaa yleisillä tenteillä useamman kerran vuodessa. Opettajat ovat myös ymmärtäväisiä ja osaavat auttaa. Minusta tärkeintä, mitä yliopisto voikin tehdä, on olla ymmärtäväinen urheilijoitaan kohtaan. Kaksoisura on yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin täysipäiväinen opiskelukin. Olen todella kiitollinen HOPS-ohjaajalleni Janne Gröhnille juuri siitä, että hän ei ole ikinä epäillyt, ettenkö selviäisi urheilun ja opiskelun yhdistämisestä, vaikka olenkin tarvinnut omanlaisen suunnitelman useamman kurssin suorittamiseen, Joronen kiittää.

Jorosen pro gradu -tutkielman on tarkoitus valmistua reilun vuoden päästä. Valmistumisen jälkeen hän on suunnitellut urheilevansa seuraavat vuodet ja mahdollisesti opiskella alumniopiskeluoikeudella urheilun vastapainoksi.

– Urheilu-uran päättyessä aion löytää jonkin mielenkiintoisen työpaikan matematiikan parissa. Mutta sitä ennen panostan täysillä urheiluun ja toivon pääseväni kiertämään ampumahiihdon maailmancupia, Joronen avaa suunnitelmiaan.

Urheiluakatemian stipendi myönnetään vuosittain urheilussa ja opinnoissa menestyneelle tai edistyneelle, positiivisesti asioihin suhtautuvalle sekä hyvin urheilu- ja opiskeluasiansa huolehtivalle henkilölle.

Lisätietoja

Tarmo Koivuranta, akatemiatoiminnan kehittäjä, Joensuun urheiluakatemia, [email protected]