”Luolien henget ja parantava energia” liittyvät usein äänimaisemamme hiljaisiin ja hieman piiloonkin jääviin osiin.
- Teksti Nina Venhe | Kuvat Niko Jouhkimainen ja Pia Paananen
Jääkausi muokkasi aikoinaan Fennoskandian kiviä ja kallioita niin, että jään ja vesivirtausten hiomiin jälkiin muodostui rotkoja, luolia ja onkaloita. Viime vuosisadoilla eläneet tietäjät pitivät näitä mystisenkin oloisia paikkoja henkien asuinpaikkoina. Vaikkei kallionkoloihin jätetä enää uhrilahjoja tai niissä lueta loitsuja, ovat paikat yhä tärkeitä niin henkisyyden harjoittajille kuin satunnaisille luonnossa liikkujille.
Yksi tällainen paikka on Heinäveden Sarvikummussa sijaitseva Hiidenkirnukivi. Se on saanut nimensä lohkareen kylkeen rapautuneesta onkalosta eli tafonista. Perimätiedon mukaan Hiidenkirnukivi oli vielä reilut sata vuotta sitten parannuspaikka, jossa paikallinen tietäjä istui ja otti vastaan henkimaailman viestejä ja neuvoja.
– Näitä luontoon muodostuneita pyhiä paikkoja yhdistää usein kyky heijastaa ääntä. Esimerkiksi Heinäveden Hiidenkirnukiven akustiikka on hyvin erikoinen, sillä sen sisällä tuotetut äänet jäävät kimpoilemaan edestakaisin onkalon sisällä, kuvailee yliopistonlehtori Riitta Rainio.
Hän johtaa arkeoakustista SacredSounds-tutkimushanketta, jossa tutkitaan Fennoskandian akustiikkaan liittyvää kulttuuriperintöä. Tutkinnan kohteena ovat Hiidenkirnukiven lisäksi muun muassa Siliävuoren kallioseinämä Etelä-Karjalassa sekä Pirunkirkko-luola Kolilla.
Kohteita dokumentoidaan LiDAR-skannauksen, ilmakuvauksen ja valokuvauksen avulla. Paikoilla tehdään myös akustisia mittauksia. Lisäksi tutkijat ovat keränneet aiheeseen liittyviä myyttejä ja uskomuksia arkistoista sekä tehneet haastatteluita selvittääkseen, mitä kohteissa on tehty ja miten ne on koettu – ja millainen niiden rooli on nykypäivänä.
Vaikka akustiikka on toki ollut tutkimuskohteena aiemminkin, ei heijastuneeseen ääneen tai kaikuun liittyvää perinteentutkimusta ole aiemmin tehty.
– Akustiikan tutkimuksessahan keskitytään yleensä ihmisen rakentamiin ympäristöihin, mutta meillä tutkimuksen keskiössä ovat luonnon omat akustiset kohteet.
Kaiku tiesi diagnoosin
Meneillään oleva tutkimushanke tuo siis perspektiiviä siihen, millainen rooli kaiulla on ollut eri aikoina. Nykypäivänä kaiku ja vahva resonanssi ovat suorastaan kirosanoja esimerkiksi konserttisaleissa ja monessa muussakin julkisessa tilassa.
– Aiemmin akustiikka on koettu hyvin eri tavalla. Heijastukset saivat olla läsnä paljon vahvemmin, sillä ne värittivät osaltaan ympäristöstä saatuja kokemuksia, Rainio kertoo.
Hiidenkirnukivi on hyvä esimerkki siitä, miten akustisia erityisominaisuuksia sisältävässä onkalossa on ajateltu olevan esimerkiksi parantavaa energiaa. Kivellä vieraillessa on helppo ymmärtää, että sen ihmisen kokoinen onkalo on ruokkinut mielikuvitusta ja saanut poikkeuksellisella akustiikallaan uskomaan henkimaailman viesteihin.
– Tänne kivelle on parantajan luo tuotu sairaita ihmisiä. Kivi sijaitsee aivan keskellä metsää, joten matka on varmasti ollut sairaalle maastossa melkoinen ponnistus. Tätä on todennäköisesti käytetty viimeisenä oljenkortena parantumiselle.
Perimätietojen mukaan itäsuomalaiset parantajat kysyivät kaiulta diagnoosia sairaalle. Kalliolle ja metsään huudettiin erilaisia sairauksia nimeltä, ja jos kaiku oli jonkun kohdalla erilainen, oli diagnoosi selvä. Kaiku siis parantajan mukaan tiesi, mikä potilasta vaivasi.
– Sen jälkeen parantaja luetteli kalliolle sairauden parannuskeinoja, ja kun jonkun keinon kohdalla kaiku vastasi tai oli vastaamatta, tiedettiin henkimaailman antaneen niin neuvon parantumista varten, Rainio kertoo.
Lopuksi parantaja luki vielä parantavan loitsun. Sitä tehostettiin huutamalla, tömistelemällä, paiskomalla ja jopa ampumalla ilmaan. Kallion akustiikka toisti äänet mystisellä tavalla.
Pyhän kosketus
Hiidenkirnukivi ja sitä vastaavat paikat ovat tärkeitä myös nykypäivän toimijoille.
Kulttuurintutkija Elina Hytönen-Ng on haastatellut henkisyyden ja perinneuskontojen harjoittajia, jotka hakeutuvat pyhille paikoille yleensä historiallisten syiden takia.
– Mutta perinnetietoisuuden päälle nouseekin usein kokemus juuri äänestä eli millaisen tunnelman kaiku ja ääni paikoille tuovat, ja miltä ne tuntuvat omassa kehossa.
Aina kokemusta ei osata liittää ääneen, vaan paikan koetaan vain jostakin syystä synnyttävän erityistä energiaa. Moni kuvailee käyntiä sen takia pysäyttäväksi ja koskettavaksi, ikään kuin kirkossa käymiseksi.
– Hiidenkirnukivellä saatujen kokemusten kuvaillaan usein liittyvän täydelliseen läsnäoloon ja pysähtymiseen. Asiat koetaan siellä moniaistillisesti. Jotkut taas kuvailevat käyntiä irrallaan olemisen kokemuksena niin, että aikakäsitys kivellä hämärtyy.
Haltia vai kallio?
Etnomusikologian yliopistonlehtori Noora Vikman kertoo hankkeessa yhdisteltävän akustiikan ja perinteentutkimuksen lisäksi uskontotiedettä, arkeologiaa ja Karjalan alueen tutkimusta. Tutkijoiden puheissa esiin nousevat usein myös ympäristöön ja metsään liittyvät aiheet.
– Sivuamme myös perinteisten paikkojen esiintuomisen yhteiskunnallista vaikutusta – ovatko tällaiset paikat enemmän yksilöllisiä vai yhteisöllisiä. Vaikka paikoilla vieraillaan usein henkistymässä ja hiljentymässä, järjestetään niillä myös esimerkiksi konsertteja, Vikman kuvailee.
Moni muusikko onkin inspiroitunut äänen ja kaiun tuomista mahdollisuuksista. Pyhiä paikkoja ympäröiviä maisemia lähestytään yleensä varovaisesti tunnustellen. Tarpeen mukaan yhteyttä haetaan kiivaammin myös esimerkiksi voimia haastavilla loitsurunoilla.
Erityisesti Heinävedellä on jo pitkään toiminut Muinaisseura, joka on järjestänyt aktiivisesti retkiä historiallisille paikoille kaikille halukkaille. Samalla seura on koonnut ja jakanut perimätietoa.
– Tämänkaltainen toiminta on hyvä esimerkki tietoisesta paikkakunnan elävöittämisestä ympäristöä kunnioittavilla tavoilla. Kollektiivista kokemuksen ja merkitysten jakamista voisi kutsua arkeologian ja historian tietojen kulttuurisen tulkinnan kansalaistieteeksi.
Historiallisilla paikoilla vierailevilla on taustalla usein myös halu niin sanotusti sukeltaa aika-avaimenreiästä esi-isien ja -äitien ympäristöön. Myös tarve saada jonkinlainen yhteys henkimaailmaan kuuluu haastateltavien puheissa.
– On sitten tulkitsijan asia päättää, onko siellä kaiun taustalla haltia vai kallio, Vikman summaa.
Näyttelystä henkilökohtaisia kokemuksia
Kaikuja pidetään siis nykypäivänä toissijaisina ja jopa häiritsevinä ääninä. Tämän tutkimushankkeen tavoitteena on nostaa heijastuneet äänet ja kaiut muiden äänien rinnalle saman arvoisina.
– Ne ovat olleet tärkeitä menneiden aikojen ihmisille, ja korostavat nykyisinkin luonnon ja ympäristömme vuorovaikuttavuutta ja toimijuutta, Riitta Rainio muistuttaa.
Myös Elina Hytönen-Ng kehottaa miettimään, mitä tutkimus ja haastattelut paljastavat yhteiskunnastamme.
– Olisi syytä miettiä, mitä meiltä puuttuu, jos niin moni hakeutuu tarkoituksella hiljaisuuteen. Ympäristössämme on enää kovin vähän paikkoja, missä voi olla hiljaisuudessa.
Kolin luontokeskus Ukossa on tänä syksynä ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan ja testaamaan pyhien paikkojen akustiikkaa henkilökohtaisesti interaktiivisessa ympäristössä. SacredSounds-tutkimushanke järjestää Kaikumaa-näyttelyn yhteistyössä Kolin kulttuuriyhdistyksen, Retkipaikan ja Metsähallituksen kanssa. Näyttelyssä vierailijat pääsevät tutustumaan Siliävuoren kaikuvaan kalliomaalaukseen, Pirunkirkon resonoivaan luolaan ja Hiidenkirnukiven humisevaan onkaloon. Näyttely on avoinna 26.10.2025 saakka. Sen jälkeen näyttely siirtyy Berliiniin.
– Siellä voi jokainen itse ääntä tuottamalla päästä kokemaan, miltä entisaikojen pyhät paikat näyttävät ja kuulostavat.
