Juuri alkaneessa hankkeessa selvitetään, miten tekniset laitteet ja sovellukset värittävät suhdettamme luontoon.
Nykypäivän ihminen liikkuu luonnossa karttasovelluksen avulla. Ennen retkelle lähtöä hän on tarkistanut erilaisista sovelluksista, mitä kohteessa tai matkan varrella on tarjolla – millaisia elämyksiä luonto tarjoaa ja mitä erityistä kuvattavaksi löytyisi. Patikoidessaan hän vilkuilee älykellostaan askelten määrää ja tarkistaa sykkeensä. Välillä hän kumartuu tunnistamaan kasveja puhelimessa olevan sovelluksen avulla. Toinen mobiilisovellus taas auttaa häntä tunnistamaan ohi lentävien lintujen ääniä. Perille päästyään hän jakaa kokemuksensa sosiaalisessa mediassa muiden kanssa – ja ottaa kohteesta kuvan, jossa on mukana jotain hänen kulttuurilleen tyypillistä, kuten hänen koiransa tai kahvikuppi ja karjalanpiirakka.
Kuulostaako tutulta?
– Ihmisten luontosuhde on nykypäivänä erilaisten laitteiden ja sovellusten värittämä. Toki osa meistä samoili luonnossa aiemminkin esimerkiksi kiikarit tai kamera kaulassa roikkuen, mutta teknologian nopea kehitys on kiihdyttänyt tahtia niin paljon, että tämä kaikki edellä kuvailtu on jo osa jokaisen arkielämää, sanoo kulttuurintutkimuksen apulaisprofessori Juhana Venäläinen.
Teknologia vaikuttaa siis tapaamme kokea luontoa ja ympäristöä ja tuo siihen uusia tasoja.
– Elämme historiallista aikaa siinäkin mielessä, että kaiken taustalla häilyy väistämättä myös tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta. Myös se välittyy osaltaan eteenpäin digitaalisten esitysten kautta.
Tätä ympäristön havainnoimisen murroshetkeä tutkitaan nyt ympäri Eurooppaa monitieteisessä ja kansainvälisessä DigiFREN-hankkeessa, jossa selvitetään, kuinka digitaaliset mediateknologiat vaikuttavat ympäristökäsitysten, -ihanteiden, -käsitteiden ja -käytäntöjen uusiin jäsennyksiin. Juhana Venäläinen johtaa hankkeessa Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen ryhmää.
Suomalaisia luontoelämyksiä suolta
DigiFREN on ensimmäinen etnografinen hanke, jossa tehdään laajamittainen vertaileva tutkimus luonnonympäristöjen digitaalisesta estetisoimisesta Euroopassa. Tutkimuksen kohteet ovat Suomen lisäksi Sloveniassa, Kroatiassa, Norjassa ja Puolassa.
– Hankkeen tulokset tulevat olemaan tärkeitä paitsi antropologialle, historialle, kulttuurintutkimukselle ja aistitutkimukselle, myös ihmismaantieteelle, ympäristöestetiikalle ja mediatutkimukselle, Venäläinen luettelee.
Suomessa tutkimuksen kohteena on kaksi suoluontokohdetta, jotka ovat keskenään melko erilaisia. Viiankiaavan soidensuojelualue on esimerkki alueesta, jossa luonnon virkistyskäytön, luonnon ekologisen itseisarvon ja kaivoshankkeeseen liittyvän teollisen hyötykäytön intressit ovat ristikkäin.
– Tarkastelemme, miten luonnon visuaalinen tai muu digitaalisesti välittynyt esittäminen liittyy näihin kamppailuihin. Samalla selvitämme, miten digitaalinen valokuvaus oikeastaan myös jatkaa sitä pitkää perinnettä, jossa luontovalokuvaus on ollut keino nostaa esiin ekologisesti ainutkertaisia ympäristöjä.
Toinen suomalainen tutkimuskohde on virkistyskäyttöön painottuva Patvinsuon kansallispuisto Lieksassa. Venäläinen kertoo vierailleensa Patvinsuolla vastikään kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa.
– Juuri kun saavuimme suoalueelle linja-autolla perille, huomasi joku jotain liikettä bussin ikkunasta. Siellä karhuemo ja neljä pentua ihmetteli meitä metsänreunassa. Se oli sellainen luontoelämys, ettei sitä oikein ehditty kunnolla digitaalisesti taltioimaankaan. Niin ainutlaatuinen ja hämmentävä hetki oli.
Vaikka suomalaiset menevät hakemaan luontoelämyksiä perinteisesti metsään, haluttiin tähän tutkimukseen metsien sijaan tutkimuskohteeksi nimenomaan suoalueet.
– Niitä on tutkittu esimerkiksi virkistyskäytössä paljon vähemmän kuin metsiä, joten niissä riittää aiheena enemmän kaluttavaakin.
Siellä karhuemo ja neljä pentua ihmetteli meitä metsänreunassa. Se oli sellainen luontoelämys, ettei sitä oikein ehditty kunnolla digitaalisesti taltioimaankaan.
Kansallispuistoja, luonnonsuojelualueita ja urbaania ympäristöä
DigiFREN-hankkeen nimessä oleva "fragile" viittaa hankkeen tutkimuskohteina myös sellaisiin luontoympäristöihin, jotka ovat jollain tavalla hauraita ja alttiita muutoksille.
– Siksi tutkimuskohteina on kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden lisäksi myös urbaanimpaa luontoa. Esimerkiksi Puolan Wrocławissa paikallinen tutkimusryhmä tarkastelee, minkälaisia uusia ympäristöaktivismin muotoja Oder-joen hiljattain kärsimä saastuminen – jonka alkuperä on jäänyt mysteeriksi – on saanut aikaan, ja minkälainen merkitys sosiaalisessa medialla on näiden liikkeiden toiminnassa.
Hankekonsortiota johtaa apulaisprofessori Blaž Bajič Ljubljanan yliopiston etnologian ja kulttuuriantropologian laitokselta. Muut ryhmät ovat Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen lisäksi Puolasta (Jagellon yliopisto, kulttuuriantropologia), Kroatiasta (Zagrebin etnologian ja folkloristiikan instituutti) sekä Norjasta (Stavangerin yliopisto, ympäristöhistoria).
– Konsortiolla on yhteinen tutkimustehtävä ja osittain yhteiset tutkimusmenetelmät, mutta jokaisella ryhmällä omat paikalliset kenttätyökohteensa.
Historiallisten hetkien dokumentointia
Näin hankkeen alkuvaiheessa Suomessa tutkimusaineistoa on kerätty digilehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Aineiston avulla tarkastellaan muun muassa sitä, miten tutkimuskohteita esitetään visuaalisesti ja minkälaisiin teemoihin nämä esitykset liittyvät.
– Seuraavassa vaiheessa siirrymme tekemään kohteissamme kävelyhaastatteluita eri asiantuntijoiden, kuten biologien, taiteilijoiden, harrastajavalokuvaajien ja luontoaktivistien, kanssa. Myös aivan tavallisten luonnossa liikkujien pohdinnat aiheesta kiinnostavat meitä, ja mukaan kävelyhaastatteluille voi yhä ilmoittautua, jos tuntuu että aiheesta on sanottavaa.
Haastatteluissa pohditaan käytännössä ja paikan päällä digitaalisten teknologioiden merkitystä luontokokemuksen välittymisessä ja muokkautumisessa.
– Kutsumme tätä menetelmää "senso-digitaaliseksi kävelyksi". Siinä siis huomion kohteena ovat yhtäältä aistiminen ja digitaalisuus. Useinhan saatetaan ajatella, että autenttiseen luontokokemukseen eivät liity mitkään "tekniset härpäkkeet". Autenttinenkin luontokokemus on kuitenkin aina aikaan, paikkaan ja kulttuuriseen kontekstiin sidottu – se siis muuttuu jatkuvasti. Haluamme tällä tutkimuksella dokumentoida ja ymmärtää tätä muutosta sellaisessa historiallisessa hetkessä, jota leimaa äärimmäisen nopea teknologinen kehitys.
Hankkeen tuloksia Venäläinen ei lähde vielä tässä vaiheessa arvailemaan. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kerätystä aineistosta löytyy paljon esimerkiksi somessa samoina toistuvia kuvakulmia ja kohteita.
– Toki kiinnostavaa on, miksi aina halutaan toistaa se sama kuva samasta kohteesta. Mutta toisaalta toivon, että löydämme kerätystä aineistosta myös moninaisuutta ja yllätyksellisyyttä.
Se selvinnee seuraavan kolmen vuoden aikana, kun kansainvälinen työryhmä pääsee perkaamaan aineistoja ja selvittämään, millaista murroksen aikaa elämme, miten se vaikuttaa tapaamme liikkua luonnossa ja mihin kaikkeen se yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme liittyy.
”Hauraiden ympäristöjen digitaalinen estetisoiminen – DigiFREN” on yksi erittäin kilpaillun rahoituksen saaneista hankkeista eurooppalaisten kansallisten tutkimusrahoittajien CHANSE-rahoitusohjelmassa. Hanke alkoi lokakuussa 2022 ja päättyy syyskuussa 2025.