Sanojen merkityksellinen voima – partisaanit herättävät Suomessa ja Venäjällä erilaisia tunteita

Larisa Leisiö oli joitakin vuosia sitten junamatkalla, jonka aikana hän sattui keskustelemaan vierustovereidensa kanssa politiikasta sekä muun muassa Suomen ja Venäjän suhteista. Kun puheeksi tulivat neuvostopartisaanit, suomalaiset keskustelijat hiljenivät täysin.

– En ymmärtänyt yhtään mistä on kyse, ja miksei tästä aiheesta voinut puhua. En ollut koskaan aiemmin kuullut partisaanien teoista jatkosodassa Suomessa. 

Kotiin päästyään hän rupesi tutkimaan aihetta tarkemmin. 

– Olin aivan järkyttynyt nähdessäni murhattujen lasten kuvia ja luettuani, miten neuvostopartisaanit tosiaan hyökkäsivät siviilikohteisiin ja tappoivat pääosin naisia ja lapsia.

– En ole historioitsija, mutta koska tämä aihe ei jätä minua rauhaan, haluan tutkia sitä oman alani, lingvistisen antropologian, näkökulmasta. 

Nyt Leisiö on analysoinut, mitä reaktioita Venäjän mediassa ja sosiaalisessa mediassa Suomessa käytävä keskustelu neuvostopartisaaneista herätti. Hän puhui aiheesta Joensuussa pidetyillä Kulttuurintutkimuksen päivillä joulukuussa.  

Kansan kollektiivisen muistin ylevät sankarit

Venäjällä partisaanien hyökkäyksistä Suomeen alettiin puhua vasta 1990-luvun lopulla, ja aiheesta puhuttaessa vastineeksi nostettiin aina suomalaisten tekemät julmuuden Venäjän puolella. 

– Esimerkkinä käytetiin usein sitä, että suomalaiset siirsivät keskitysleireilleen sodan aikana yli 20 000 venäläistä. Sillä tavalla saatiin 200 siviiliuhria näyttämään pieneltä luvulta.

Kulttuurintutkimuksen päivillä pidettävässä esitelmässä Leisiö pohtii sanaa partizán eli ’partisaani’ ja sen merkitystä venäläisille.

– Kansan kollektiivisessa muistissa partizán on nykypäivään asti säilynyt ylevänä sankarina ja tällä seikalla on vaikutus venäläisten esittämiin mielipiteisiin. Puhun siis partizán-sanan statuksesta sekä yleisesti sanavalinnoista ja argumentointitavoista venäläisessä partisaanien toimintaa koskevassa keskustelussa.

Partisaaneja vai desantteja?

Neuvostopartisaanien historiaa selvittäessään Leisiötä ihmetytti, miksi partisaanit ylipäätään tekivät siviiliväestöön kohdistuvia hyökkäyksiä. Sen kaltaiset iskut eivät kuulu partisaanien normaaliin toimintaan.

– Yleisvenäläisen käsityksen mukaan partisaanit eivät mene vihollisen alueiden puolelle, vaan he nimenomaan pysyttelevät omalla miehitetyllä alueella. He myös nauttivat oman maansa kansalaisten tukea, mikä on partisaaneille erityisen tärkeää. 

Etenkin vanhempi venäläisväestö ymmärtää partisaani-sanan juuri tässä isänmaallisessa ja positiivisessa merkityksessä. Miksi sitten Suomeen hyökänneistä henkilöistä käytettiin sanaa partisaani, vaikka toiminta ei ollutkaan heille ominaista?

– Siihen oli tutkimukseni mukaan monta eri syytä. Päällimmäisenä se, että valtiolle on edullisempaa kouluttaa ja ylläpitää partisaaneja kuin vakinaista armeijaa ja desantteja, joille tällainen toiminta vihollisen mailla oli tyypillistä.

Ensimmäiset iskut Savukosken Kuoskun kylään tekikin nimenomaan desanttiryhmä, eivät partisaanit. Toisen iskun taas tekivät partisaanit vastaavalla tavalla, joten oli selvää, että uusi sodankäynnin muoto oli syntynyt. 

Pitkään vaiettu aihe

Partisaanien hyökkäykset alkoivat nousta Suomessa laajaan julkisuuteen vasta 1990-luvun loppupuolella, kun Veikko Erkkilän kirja Vaiettu sota julkaistiin. Leisiö paneutui tutkimuksissaan muun muassa 90-luvun lopulla kirjoitettuihin artikkeleihin partisaaneista Venäjän tiedotusvälineissä.

– Suomessa entisiä neuvostopartisaaneja alettiin asian saaneen julkisuuden myötä vaatia oikeuden eteen, mistä taas nousi voimakas kohu Venäjällä. Silloisista lehtiartikkeleista huokuu hirvittävän vääryyden paatos ilman minkäänlaista logiikkaa tai faktaa. 

Samaan aikaan julkisuutta sai paljon myös Suursuomi-yhdistys, joka vaati sodassa menetettyjä alueita Suomelle takaisin. Venäläiset mediat liittivät partisaani-aiheen yhdistykseen ja kirjoittivat aiheen olevan osa suomalaisten revanssia.

– Venäläisessä mediassa kyseltiin, ajaako yhdistys Suomen valtion tahtoa. Näin partisaanien saama julkisuus saatiin liitettyä kansalliskiihkoiseen yhdistyksen ajamaan agendaan. 

Myös entiset partisaanit itse lähettivät kirjeen Suomen valtionjohdolle ja toivoivat, ettei vanhoja asioita nostettaisi enää esiin, vaan rauhanomaiset suhteet säilytettäisiin ennallaan maiden välillä. 

– Tilanne rauhoittui, kun Petroskoin hallituksen johtaja ja Suomen silloinen pääministeri Paavo Lipponen tapasivat Helsingissä vuonna 1999. He totesivat yhteisesti, että sodan aikoja voidaan tutkia historiallisesta näkökulmasta, mutta niistä ei tehdä enää poliittista kysymystä. 

Aleneminen tihutyöläisiksi

Kun Suomessa vuonna 2003 tehtiin päätös, jonka mukaan jatkosodan siviiliuhreille maksettiin korvauksia, huomattiin asia taas Venäjälläkin. Lehdistö kirjoitti, ettei kyseinen päätös ainakaan paranna maiden välisiä suhteita.

– Silloin kyllä julkaistiin myös jo joitakin objektiivisempia artikkeleita, joissa otettiin huomioon myös suomalaisnäkökulma. Näissä sodan aikaisia hyökkääjiä kutsuttiin desanteiksi ja ”tihutyöläisiksi”, jotka toimivat partisaanien nimissä. 

Sanojen affektiivinen voima

Leisiön mukaan historiasta alkaa pikkuhiljaa Venäjälläkin muodostua uudenlainen käsitys. Veikko Erkkilä on tehnyt asiassa tärkeää työtä ja käynyt puhumassa useasti aiheesta Petroskoissa.

– Hänellä on taito puhua ihmisille kuin vertaisilleen. Tällaiset henkilökohtaiset tapaamiset ovat hyvin hedelmällisiä ja saavat paljon enemmän aikaan kuin yksittäiset luennot.

Myös venäläisiä toimittajia on käynyt Suomen puolella niissä paikoissa, joissa hyökkäyksiä sodan aikaan tehtiin. Leisiö kannattaakin tämänkaltaista turismia, joka avaa silmät tapahtuneelle konkreettisesti. 

– Kaiken taustalla on myös Venäjällä pitkään muhinut vastarinta, joka haluaa ottaa asioista selvää ilman valtion sensuuria. Tavalliset ihmiset Venäjällä alkavat jo uskoa, mitä esimerkiksi Suomessa juuri tuolloin tapahtui, niin vaikeaa kuin se onkin hyväksyä.

Myös ”Venäjän Facebookissa”, Vkontakte:ssa, on keskusteltu aiheesta. Leisiön mukaan verkko ja sosiaalinen media ovat vielä niitä paikkoja, joissa keskustelua voidaan käydä ilman sensuuria. 

– Sanoilla on uskomaton voima. Niiden kirjallisen merkityksen lisäksi sanoihin liittyy aina myös paljon tunteita. Tämä on hyvä muistaa etenkin kun käsittelemme historiallisia tapahtumia ja haluamme päästä niistä yhteiseen ymmärrykseen.
 

Larisa Leisiön esitelmä "Miksi sanoilla on väliä? Neuvostopartisaanit Suomessa toisen maailmansodan aikana ja diskurssi tästä aiheesta rajan kahta puolta” Kulttuurintutkimuksen päivillä torstaina 9.12. klo 15.25.