Kirkkohistorian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Rauhanhistorian ja kirkkohistorian alaan kuuluvassa tutkimuksessani selvitän rauhanliikkeiden uskontosuhteen kehitystä ja muutosta Suomessa. Aiheeni välityksellä on mahdollista ymmärtää, miksi rauhanliikkeet Suomessa painottavat nykyisin tiettyjä näkökulmia toisten painotuksien jäädessä paitsioon. Nykyisenä autoritäärisen militarismin nousun aikakautena on erityisen merkityksellistä muistaa rauhantyön pitkä ja moninainen historia Suomessa. Rauhanliikkeet muodostavat demokraattisen yhteiskuntarauhaa ylläpitävän ja väkivaltaisten konfliktien riskiä vähentävän tärkeän pehmeän turvallisuuden kokonaisuuden. Rauhanliikkeiden historian tuntemuksen avulla rauhantyön tekemisen tapoja voidaan kehittää vaikuttavampaan ja kokonaisvaltaisempaan suuntaan tulevaisuudessa. Näin kokonaisturvallisuus paranee, kun laaja-alainen turvallisuuskäsitys vahvistuu.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimukseni osoittaa, miten keskeinen asema uskonnollisella kielenkäytöllä ja maailmankuvalla oli varhaisissa rauhanliikkeissä Suomessa. Käsitykset pyhästä motivoivat vastustamaan sotaa ja kannattamaan aseistariisuntaa. Kuitenkin Neuvostoliiton kulttuuridiplomatian vaikutuksesta ja modernin talouskeskeisen kulutus- ja tietoyhteiskunnan kehityksen myötä rauhanliikkeiden suhde uskontoon muuttui. Uskonnollinen kielenkäyttö lähes lakkasi rauhanliikkeissä 1970-luvun taitteessa. Paikoin uskonnolliseen omantunnon vakaumukseen alettiin suhtautua jopa vähättelevästi. 1960-luvulta eteenpäin tärkeäksi tuli korostaa rauhanvakaumusten olevan yhteiskuntapoliittisen ja tietopohjaisen loogisen päättelyn lopputulema. Vallitsevaksi tuli rauhanpoliittinen katsantokanta, joka korosti vasemmistolaista ja akateemista lähestymistapaa suhteessa maailmanpolitiikkaan ja konflikteihin. Nämä historian muutokset selittävät myös nykyisiä – usein virheellisiä – käsityksiä, joiden mukaan rauhanliikkeet Suomessa ovat suhtautuneet ja suhtautuvat edelleen sinisilmäisesti Venäjän militarismiin ja ateistiseen neuvostokommunismiin.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Rauhanasiasta puhumisen ei tarvitse olla vain maailmalta tuleviin huonoihin uutisiin reagoimista, vaan se voi olla positiivista moninaista erilaisista uskonnollisista opetuksista ammentamista.
Tutkimukseni rohkaisee oppimaan historiasta ja näkemään että rauhanasiaa on edistetty yhteiskunnassa monilla eri tavoilla, myös uskonnollista kieltä käyttäen. Suomen varhaisessa rauhanliikkeessä useat evankelikaaliset käyttivät yhdessä uskonnollisesti avarakatseisten toimijoiden kanssa rohkeasti uskonnollista kieltä vastustaessaan asevarustelua ja totalitarismia sekä Neuvostoliitossa että muualla maailmassa. Väitöskirjani selittää syitä tämänkaltaisesta uskonnollisesta kielenkäytöstä luopumiseen rauhanliikkeissä, mutta haastaa kysymään onko tämä muutos ollut rauhanasian edistymisen kannalta paras mahdollinen.
Kun rauhanliike nykyisin on luopunut uskonnollisista opetuksista ammentamisesta, evankelikaalinen poliittinen oikeisto on pääosin ominut yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa uskonnollisen kielenkäytön ja oikeuttaa sillä autoritaarista militarismia. Oppimalla varhaisen rauhanliikkeen tavoista käyttää uskonnollista vakaumusta voimavarana ja uskonnollista kieltä sodanvastustuksessa on mahdollista haastaa oikeistopolitisoituneiden evankelistien autoritaarista militarismia ja yhteiskunnan militarisaatiota.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Väitöskirjan prosessin kannalta merkittävää on ollut oman tutkijuuteni asemoituminen suhteessa menneisyyteeni rauhanaktivistina. Tutkimusasetelma on osaltansa syntynyt, kun olen toiminut rauhanliikkeessä ja havainnut, ettei uskonnollista kieltä käytetä rauhanasiaa edistettäessä. Toisaalta rauhanliikkeiden historiaan perehtyneenä kirkkohistoriantutkijana olen havainnut, että uskonnollisella kielenkäytöllä oli suuri merkitys rauhanasiaa edistettäessä Suomessa vielä 1900-luvun alkupuolella. Tutkimusprosessissani on ollut kyse näiden erilaisten positioiden välisen suhteen reflektoinnista.
Rakennan tutkimusasetelmaani väitöskirjani alussa avoimesti reflektoimalla omia kokemuksiani rauhanaktivismista 2000-luvulla, minkä jälkeen keskityn analysoimaan rauhanliikkeiden julkaisujen ja arkistojen ilmentämiä keskustelun tapoja. Uuden empiirisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan tiedon ohella väitöskirjani kehittää poikkitieteellisen, teoria-kontekstuaalisen lähestymistavan aatehistorialliseen tutkimusperinteeseen. Kvalitatiivisen verkostoanalyysin ja kriittisen diskurssianalyysin avulla tutkimukseni hahmottaa ne keskeiset kansalliset ja ylikansalliset historialliset kontekstit, jotka selittävät rauhanliikkeiden uskontosuhteen jatkuvuutta ja muutosta. Väitöskirjani artikkelien erilaiset teoreettiset ja metodologiset avaukset luovat uudella tavalla hedelmällistä keskustelua eri menetelmällisten lähestymistapojen välille.
Väitöstilaisuus
Väittelijän kuva
Väitöskirja verkossa
