Uutiset
14.5.2024
Tapahtumat
14
Touko
2024
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Siinä missä oppilaita on aiemmin vaadittu mukautumaan koulunkäynnin vaatimuksiin, sitoutuvat koulut nyt mukautumaan vahvemmin oppilaiden moninaisuuteen.
Urheilulukiolaisten opiskeluun kohdistuva motivaatio ja urheiluun kohdistuva motivaatio ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa.
Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa ja Suomen Akatemian rahoittamassa kansainvälisessä ja monitieteisessä tutkimushankkeessa tutkitaan autismikirjon oppilaiden vuorovaikutusta vertaistensa kanssa kouluympäristössä.
Yliopisto-opiskelijoiden parissa tehdyssä tutkimuksessa saatiin tietoa perfektionismiin taipuvaisista opiskelijoista sekä etäopetuksen vaikutuksista opiskelijoiden hyvinvointiin.
Yliopistojen yhteishanke kehittää varhaiskasvatuksen opettajien katsomuskasvatuksellista osaamista, moninaisuuden huomioivaa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja opettaa lapset kohtaamaan erilaisia katsomuksia luontevasti.
Useat huoltajat ymmärtävät kouluissa tehtävän arvioinnin ensisijaisesti oppilaan oppimisen ja kasvun tukijaksi. Huoltajien joukossa on silti varsin paljon niitä, jotka toivovat lisää myös numeroihin perustuvaa arviointia.
Ikäihmiset oppivat digituen tilanteissa arvokkaita digitaitoja, mutta laajentavat myös sosiaalisia suhteitaan.
Itä-Suomen yliopistossa on meneillään erityispedagogiikan tutkimushanke, jossa on tutkimuksen avulla etsitty välineitä lasten ja nuorten harrastusten ohjaajille niin, että heillä olisi tietoa ja taitoja tukea erilaisia harrastajia.
Itä-Suomen yliopistossa on viime vuonna aloitettu noin miljoonan euron tutkimusrahoituksen saanut oppimista ja opettamista uudella tavalla eteenpäin vievä tutkimusprojekti.
Onnistuneen opintojen aloituksen elementtejä ovat yhteisöön kuulumisen kokemukset ja innostavat kurssit. Haasteita sen sijaan liittyy moniin yliopisto-opiskelussa keskeisiin taitoihin, kuten itseohjautuvuuteen ja opiskelutaitoihin.