Uutiset
17.5.2024
16.5.2024
Tapahtumat
22
Touko
2024
23
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Kumppanuuksissa korostuu yliopistojen tehtävä tiedeyliopistona sekä hyvinvointialueen tehtävä hyvinvoinnin edistäjänä ja kehittäjänä.
Joensuun Mehtimäelle Areenan tiloihin on rakentumassa uusi urheilijoiden ja kuntoilijoiden testausasema. Itä-Suomen yliopisto tuo hankkeeseen fotoniikan osaamisensa.
Hoidon jatkuvuus on tärkeää, sillä masennuksesta kärsivillä on itsemurhariski suurimmillaan kolme ensimmäistä päivää psykiatrisesta sairaalahoidosta.
– Aivojen immuunisolut, mikrogliat, ovat osallisina käytännössä kaikissa neurologissa sairauksissa ja erityisesti Alzheimerin taudissa, sanoi yliopistoprofessori Christian Madry.
Instrumentariumin Tiedesäätiö jakoi tänä vuonna yli 200 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston tutkijoille tuki- ja liikuntaelinsairauksiin ja lihavuuteen liittyviin tutkimushankkeisiin.
Miessukupuoleen liitetyt odotukset, ihanteet ja käytännöt linkittyvät vahvasti myös uskontoon, joten tutkimuksessa selvitetään, millainen merkitys luterilaisuudella on ollut suomalaisten maskuliinisuuksien muotoutumisessa.
Itä-Suomen yliopiston tutkijat saivat Suomen Kulttuurirahaston lokakuun hakukierroksella apurahoja yhteensä yli 1,8 miljoonaa euroa.
Ronja Rannanheimo aloitti tekniikan opinnot viime syksynä. Lue, miten fotoniikan suuntautumisen valinnut kuopiolainen on viihtynyt Joensuussa ja sopivasti haastavien opintojen parissa.
Itä-Suomen yliopiston Aerosolifysiikan ryhmän tutkijat osallistuivat tutkimukseen, jossa tarkasteltiin metsien päästöistä muodostuvien pienhiukkasten ilmastovaikutuksia ja ilmakehämallien kykyä kuvata niitä.
Itä-Suomen yliopiston hallitus valitsi rehtorihaun kärkiehdokkaat, jotka jatkavat seuraavaksi yliopistoyhteisön kuulemistilaisuuksiin ja haastatteluihin.