Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tuore kasvatustieteen professori Päivi Pihlaja peräänkuuluttaa monipuolisempaa uutisointia inklusiivisesta koulutuksesta ja kasvatuksesta.
Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksen ja harjoittelukoulujen työ kansainvälisellä eTwinning-verkkoalustalla palkittiin.
FM Pihla Siim tarkastelee väitöstutkimuksessaan entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneiden perheiden ylirajaisia verkostoja, kuulumista sekä perheestä ja identiteeteistä neuvotteluja.
Ryhmä Tulliportin harjoittelukoulun lukiolaisia pääsi vierailemaan Valtioneuvoston kutsusta Säätytalolla tällä viikolla.
Marjukka Piiraisen väitöstutkimus käsittelee puutarhatiedon leviämistä ja kotipihojen muutosta 1800-luvun lopulta 2000-luvulle.
Itä-Suomen yliopiston kirkkomusiikin ja teologian opiskelijoiden kuoro, Johannes Teologin Laulajat konsertoi 27. ja 29.11.2022 yliopiston kotikaupungeissa, Kuopiossa ja Joensuussa.
Pohjois-Savon hyvinvointialuejohtaja, YTT Marko Korhonen on Itä-Suomen yliopiston Vuoden alumni.
Kampuksella nähtävä teos on osa Jig Cochranen rakentamaa ja suunnittelemaa maailman laajinta valaistujen kukkien kokoelmaa Jigantics Flower Forest.
Tuore tutkimustietoon perustuva Ikääntyvät digiyhteiskunnassa -kirja tarkastelee kriittisesti yhteiskunnan digitalisoitumista ja sitä, miten se vaikuttaa ikäihmisten toimintaan.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan antoi venäjänkielisen kirjallisuuden tutkimukselle uusia näkökulmia ja teki siitä samalla erittäin ajankohtaisen tutkimuskohteen.