Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Etäyhteydellä järjestettävän ja kaikille avoimen suursimulaation teemana on nuoren pitkittynyt kipu.
Tutkielmassa Mustakallio käsittelee sitä, miten Vikström siirtyi eläkkeelle, millaisia tavoitteita hän asetti itselleen ja miten hän on niitä toteuttanut.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston tutkijoille keväällä järjestetystä yleisestä apurahahausta kaikkiaan 297 000 euroa.
Prologos ry myönsi Vuoden vuorovaikutusteko 2021 -kunniamaininnan #MinäTutkin-Twitter-kampanjan käynnistäjille Tapio Määtälle ja Sami Syrjämäelle.
Norssin tiloja on uudistettu Future Classroom Lab -hankkeessa. Sen lähtökohtana on ollut lukiolaisten hyvinvointi, palautuminen ja opiskelumotivaation tukeminen.
Vanhemmaksi yliopistonlehtoriksi on nimitetty Kati Kasanen, Anssi Voitila, Minna Tanskanen ja Virpi Hotti joulukuun alusta alkaen.
Itä-Suomen yliopisto on mukana uskonnonopetuksen opetusmenetelmien Euroopan laajuisessa kehittämisprojektissa.
Onko yrityksesi tai organisaatiosi kiinnostunut Itä-Suomen yliopiston kansainvälisten maisteriopiskelijoiden tuetusta harjoittelusta?
Tiedekuntien laitosjohtajat ja varajohtajat on nimitetty toimikaudelle 2022–2025. Nimityksistä päätti rehtori tiedekuntien dekaanien esitysten perusteella.