Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
FM Toni Vesikon väitöstutkimuksessa osoitetaan muun muassa Beckerin kuuluisan univalenssikriteerin yleistys.
FM Aslak Eronen tutki väitöstyössään äärimmäisen uhanalaisen Vuoksen vesistön järvilohen perimän monipuolistamista risteyttämällä.
FM, HTM, Mikko Hyttisen mukaan sulautuvassa oppimisessa korostuu oppimisteknologioiden ja erilaisten pedagogisten ratkaisujen tarkoituksenmukainen yhdistäminen.
FM Valtteri Nieminen selvitti väitöstyössään staattisten tai hyvin pientaajuisten magneettikenttien vaikutuksia yhteisaltistustilanteissa ionisoivan säteilyn tai solusalpaaja doksorubisiinin kanssa.
Metsätieteen opetusavustajanakin toimiva Selma Hänninen on opinnoissaan jo maisterivaiheessa. Lue Selman opinnoista ja hieman erilaisesta sivuainevalinnasta. Kurkkaa opiskelijatarinan lopusta myös vinkit alasta kiinnostuneelle hakijalle.
Haastateltavana teoreettisen optiikan professori Pasi Vahimaa.
Itä-Suomen yliopisto osallistuu ensi vuonna viiteen hankkeeseen kansainvälisistä yhteistutkinnoista tunnetussa Erasmus Mundus -ohjelmassa.
FM Niko Kinnunen selvitti väitöstyössään metsäkäyttöön ojitettujen turvemaiden hiili-, typpi- ja metallipäästöjä ojien kautta ympäröiviin vesistöihin, sekä keinoja vähentää niitä.