Uutiset
22.12.2025
19.12.2025
Tapahtumat
9
Tammi
2026
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
FM Antti Väisäsen väitöstyön tuloksia voidaan käyttää 3D-tulostustöiden turvallisuuden kehittämiseen kaikilla asteilla, sekä esimerkiksi työterveydessä altistumisen arvioinnin työkaluna
MSc Ondřej Haluska kehitti menetelmän, jolla vähäarvoisista ohran kuorista voidaan valmistaa kiertotalouden periaatteiden mukaisesti arvokasta nanorakenteista piikarbidia.
Hyvin sujunut fasilitaattoreiden kaksivuotiskausi saa nyt jatkoa ja yhden uuden fasilitaattorin.
Suomen Akatemia myönsi Itä-Suomen yliopistoon yhteensä yli 5,6 miljoonan euron jatkorahoituksen kolmelle lippulaivahankkeelle.
Kahdeksan yliopiston osaamisesta ponnistavaa startup-yritystä ja kaupallistamisprojektia esittäytyi ensimmäisessä UEF Startup -iltapäivässä.
MSc Shekh Emranin väitöstyön tulokset ovat innovatiivisia ja merkittäviä kehitettäessä seuraavan sukupolven ratkaisuja suusairauksien varhaisen vaiheen diagnostiikkaan ja hoidon seurantaan.
Uusi tutkimus hämmentää käsityksiä saimaannorpan alkuperästä. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että saimaannorpan geneettinen monimuotoisuus on laskenut 1900-luvulla ihmisen vaikutuksesta.
Yliopiston englanninkielisiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin jätettiin yhteensä 10 730 hakemusta.
Itä-Suomen yliopiston kahden opintopisteen jaksolla perehdytään suomalaiseen metsähistoriaan, metsäkulttuuriin sekä erilaisiin ihmisen ja metsän välisiin suhteisiin.
Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan parhaillaan, voidaanko ryhmämuotoisella digipelitoiminnalla parantaa syrjäytymisvaarassa olevien pohjoissavolaisten nuorten tulevaisuudennäkymiä, hyvinvointia ja elämänhallintaa.