Uutiset
16.5.2024
15.5.2024
Tapahtumat
17
Touko
2024
18
22
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Ravitsemukseen ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvät toimet valittiin kullekin työyksikölle räätälöidysti tutkimuksessa kehitetystä StopDia Työkalupakista.
Muistitoimintoja mittaavat tehtävät sujuivat parhaiten niiltä iäkkäiltä, jotka osallistuivat ohjelman aktiviteetteihin vähintään puolet ajasta. Lisäksi heidän elintapansa paranivat eniten.
Eri henkilöiden välillä voi olla suuria eroja esimerkiksi siinä, miten energiansaanti rasvasta ja sokerista vaikuttaa veren insuliinipitoisuuksiin.
Sinullakin voi olla rasvamaksa, vaikka et joisi alkoholia. Useimmiten maksa rasvoittuu lihomisen myötä, mutta merkitystä on myös geeneillä, suolistomikrobeilla ja jopa ympäristön kemikaaleilla.
Joissakin ulkomaalaistaustaisissa väestöryhmissä naiset osallistuvat seulontoihin muita väestöryhmiä vähemmän eivätkä välttämättä ole tietoisia suomalaisista seulontaohjelmista.
Muistisairauksien ehkäisytutkimus FINGER jatkuu tänä ja ensi vuonna seurantatutkimuksilla Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella, Turussa ja Helsingissä.
Monitieteinen tutkimus selvitti 80 vuotta täyttäneiden ihmisten kokemuksia arjen merkityksellisyydestä korona-ajassa.
Terveydenedistämishankkeiden haasteena on saada mukaan ne, jotka eniten hyötyisivät elämäntapamuutoksista. Tähän voi vaikuttaa kohdennetulla viestinnällä, osoitti StopDia-hankkeessa tehty tutkimus.
Sekä kohonneeseen verenpaineeseen että rasvamaksaan liittyy kohonnut kuolemanriski. Niiden yhteisvaikutus kuolleisuuteen ei silti näytä olevan suurempi kuin kummankaan vaikutus erikseen.