Uutiset
14.4.2026
Tapahtumat
15
Huhti
2026
16
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Parkinsonin tautia sairastavista jopa joka kolmas käyttää jotain psyykenlääkettä. Käyttö oli yleisempää kuin vertailuhenkilöillä jo ennen Parkinsonin taudin diagnoosia ja yleistyi taudin edetessä.
Akatemiatutkija, dosentti Tatu Pantsar sai 445 000 euron avustuksen hankkeelle, jossa etsitään uusia lähtökohtia lääkeaineiden kehittämiseksi haastavaan lääkekohteeseen.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin lipidi- eli rasva-ainepohjaisia silmätippoja kuivasilmäisyyden hoidossa.
Varhaisen vaiheen lääkekehityshankkeessa pyritään tunnistamaan estäjiä uudelle lupaavalle kohdeproteiinille.
Alkavassa tutkimushankkeessa arvioidaan, miten Suomen apteekkipalveluiden rahoitusmallia tulisi uudistaa vastaamaan nykyistä paremmin terveydenhuollon muuttuvia tarpeita.
Tutkimuksen mukaan suurin osa itsehoitolääkkeisiin liittyvistä vaaratilanteista liittyi asiakkaan omaan toimintaan. Useimmiten ne olivat läheltä piti -tilanteita, joissa apteekin henkilökunnan antama neuvonta esti virheen etenemisen.
NeUrologit-sählyjoukkueen toiminta on jatkunut aktiivisena jo 30 vuotta ja joukkueen keski-ikä on pitkälti yli 50 vuotta.
Yliopistotutkija Maykel Lopez Rodríguez sai yhden säätiön suurimmista, 150 000 euron Instrufoundation Fellow -apurahoista rasva-aineenvaihduntaan liittyvälle tutkimushankkeelle.
Apulaisprofessori Kajar Kösterin ja yliopistonlehtori Ilia Moshnikovin työryhmät saivat yli 200000 euron apurahat metsätieteiden ja kielitieteiden tutkimukseen.
Pohjoismainen tutkimusrahoittaja NordForsk myönsi rahoituksen NORD‑AViD-verkostolle, joka kehittää uudenlaisia, bakteerien taudinaiheuttamiskykyä heikentäviä lääkkeitä.