Uutiset
20.3.2026
19.3.2026
Tapahtumat
23
Maa
2026
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Aivosäätiö myönsi joulukuun alussa apurahoja aivoihin ja hermostoon liittyvään tieteelliseen tutkimukseen.
Escherichia coli on tavallisin virtsatieinfektioita ja vakavia yleisinfektioita aiheuttava bakteeri, ja sen yleistyvä mikrobilääkeresistenssi aiheuttaa merkittävää maailmanlaajuista tautitaakkaa.
Osalle leikkauspotilaista kehittyy leikkauksen jälkeen pitkäaikainen, usein hankala kipu. Riskipotilaat tulisi tunnistaa mahdollisimman varhain seurannan ja hoidon järjestämiseksi.
Tutkimuksessa selviteltiin virtausolosuhteita kaksiliuskaisen aorttaläpän omaavien potilaiden nousevassa aortassa. Kuvantamiseen käytettiin uudentyyppistä neliulotteista eli 4D-virtausmagneettikuvausta.
Rahoitukset suuntautuvat hyvinvointialueiden tutkimus- ja kehittämistoimintaan, kliiniseen tutkimukseen sekä metsäbiotalousmassojen ja kestävien energiaratkaisujen tutkimukseen.
Pilotin tulokset kertovat, että toimintamalli on onnistunut potilaan kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamisessa. Opetusvastaanoton toiminta jatkuu osana Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelujärjestelmää.
Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat apurahoja 26 tohtorille yhteensä noin 1,39 miljoonaa euroa 3. joulukuuta 2025.
Pohjois-Savon alueellinen FOODNUTRI-hanke palkittiin vuoden Avoimuuden edistäjä -palkinnolla Avoimen tieteen ja tutkimuksen talvipäivillä. Palkinto myönnetään vuosittain ryhmille, jotka työllään edistävät avoimia tieteellisiä käytäntöjä ja toimivat esimerkkinä muille.
Venla Olsson pääsi ensi töikseen mukaan ensi kesänä järjestettävän Kuopion neurotieteiden 50-vuotissymposiumin valmisteluihin.
Itä-Suomen yliopistossa tehtyjen tutkimusten perusteella sosiaalinen tuki on tärkeä tekijä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä myöhemmässä elämänvaiheessa.