Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Opettajien ylisitoutuminen työhön oli yhteydessä työuupumukseen, ja sen osatekijöistä erityisesti uupumusasteiseen väsymykseen ja kyynistymiseen.
Itä-Suomen yliopisto panostaa tutkijoiden urapolkuihin ja palkkaa jatkossakin akatemiatutkijahaussa hyvin menestyneitä tutkijoita yliopistotutkijoiksi.
Sortavala-säätiön varainhankintakampanjaan lahjoittama 20 000 euroa on kohdennettu kasvatustieteen alalle ja opettajankoulutukseen.
Rajakarjalaismurteiden suomalaistumisesta tiedetään toistaiseksi vain vähän, joten Massisen väitöstutkimus tuo aivan uutta tietoa kahden läheisen sukukielen kontaktista.
Itä-Suomen yliopiston ohjauksen päättövaiheen opiskelijat ovat mukana Breaking Good -hankkeessa, jossa annetaan tukea ja uraohjausta toisen asteen päättäneille, välivuottaan viettäville sekä asevelvollisuuttaan suorittaville nuorille.
Joensuun Tiedeseura ry:n järjestämillä lastenleireillä lapset pääsevät tutkimaan metsiä matemaattisten aineiden, biologian ja jopa robotiikan näkökulmasta.
Ohjauksen opiskelija Sanni Pietarinen on saanut Joensuun urheiluakatemian stipendin. Stipendi perustuu menestyksekkääseen urheilun ja opiskelun yhdistämiseen.
Työelämätohtorijärjestelmän uudella hakukierroksella on haettavana yhteensä 20 väitöskirjaa tekevän nuoremman tutkijan paikkaa kaikissa tohtoriohjelmissa.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa kiistellään parhaillaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Edellinen, suurempi kiista koski eronneiden vihkimistä, josta väiteltiin kiihkeästi yli sata vuotta.