Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Yliopiston tulot vuonna 2024 ovat 278,7 miljoonaa euroa, josta opetus- ja kulttuuriministeriön perusrahoitus on 170,6 miljoonaa euroa.
Suomalainen Tiedeakatemia on jakanut yli 1,6 miljoonaa euroa apurahoina matemaattis-luonnontieteellisille aloille.
Bisfosfonaatit ovat lääkkeitä, joita käytetään muun muassa osteoporoosin hoidossa. Niiden sivuvaikutuksia on pyritty vähentämään säätelemällä lääkkeen kuljetusta ja vapautusta elimistössä.
Kansallisen neurokeskuksen järjestämässä tapahtumassa kuultiin tutkijoiden, bio- ja lääkealan yritysten sekä startup-yrittäjien tuoreita näkökulmia aivosairauksiin.
Yliopistotaustaisen Rokote Laboratories Finland Oy:n uusi toimitusjohtaja on Erkko Ylösmäki 1.1.2024 alkaen. Koronarokotteen kliiniset tutkimukset alkavat aikaisintaan loppukesällä 2024.
Itä-Suomen yliopisto on palkinnut stipendeillä kansainvälisesti ja kansallisesti menestyneitä urheilevia opiskelijoitaan. Kaikkiaan palkittavia oli tällä kertaa yli neljäkymmentä.
Itä-Suomen yliopisto arvioitiin sijalle 164 kansainvälisessä yli 1400 yliopiston QS Sustainability Ranking -yliopistovertailussa.
Itä-Suomen yliopistolle myönnettiin rahoitusta viiden konsortion infrastruktuureihin yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.
Itä-Suomen yliopiston syöpätutkijat kliinisen lääketieteen yksikössä ovat avanneet Sitran tuella mammografiakuvien analysointiin liittyvän haastekilpailun syväoppimismallien kehittäjille.
FM Eveliina Korhosen väitöstutkimuksessa tarkasteltiin solutasolla erityisesti silmänpohjan ikärappeuman ja UV-säteilyn aiheuttaman sarveiskalvotulehduksen taustalla olevia tulehdusmekanismeja.