Uutiset
3.11.2026
Tapahtumat
2
Mar
2026
3
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tapahtuman teemana on ennallistamisen tulevaisuudet, kestävyyssiirtymät, luonnonvarojen hallinta ja muutosvoimaiset innovaatiot.
Teknillisen fysiikan laitoksen, ympäristö- ja biotieteiden laitoksen sekä jatkuvan oppimisen keskuksen yhteishanke kehittää akkututkimuslaboratorion laitteistoon ja tutkijoiden osaamiseen pohjautuvia uusia avoimen yliopiston verkko-opintojaksoja.
Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden genomitutkimus alkoi rusakoista.
Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että kotipihojen luonnonmukaistaminen vaikutti ihon ja suun mikrobistoon sekä oli yhteydessä elimistön tulehdusvasteisiin.
Luonnontieteistä ja luonnossa liikkumisesta kiinnostunut Markus Varviala opiskelee ympäristötiedettä Kuopiossa. Opiskeluyhteisö ja viihtyisä kaupunki saavat opiskelijalta kiitosta.
Kaupunkien puut kohtaavat monia haasteita ilmastonmuutoksen myötä.
Itä-Suomen yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijat ovat tuottaneet ensimmäisen, kromosomeittain kootun verrokkigenomin saimaannorpalle.
Saimaannorpan suojelun tueksi käynnistyy uusi EU-rahoitteinen hanke.
Jarkko Hanninen eteni tavoitteellisesti avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi ilman lukiopohjaa.
FM Inga Kujala tutki tuulihaukan populaatiodynamiikkaa ja demografiaa suhteessa saaliseläinten runsauden vaihteluun, elinympäristöjen koostumukseen ja sääolosuhteisiin.