Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston podcast-sarja menee tieteen ja tutkimuksen juurille. Tässä jaksossa keskustellaan tieteellisen tiedon objektiivisuudesta.
Itä-Suomen yliopiston tiedekuntien laitosten ja osastojen johtajat ja varajohtajat on nimitetty toimikaudelle 2026–2029.
Merinisäkkäiden nimistöä valvova kansainvälinen Society for Marine Mammalogy on hyväksynyt tutkijoiden esittämät perusteet saimaannorpan nostamiseksi omaksi lajikseen.
Denguekuume-epidemiat Kolumbian Medellínissä ovat vahvasti yhteydessä kaupunkisuunnitteluun ja asuinalueiden sosioekonomiseen asemaan, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus.
Ravustuskausi käynnistyy heinäkuun 21. päivänä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään. Kesän rapusaaliista odotetaan normaalia.
Biotaloutta sivuavien alojen opiskelijoille suunnatussa NTNHackathonissa etsittiin ratkaisuja maatalouden, metsätalouden ja merenkäytön haasteisiin.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoitusta Itä-Suomen yliopistoon yhteensä noin 6,6 miljoonaa euroa.
Rahoituksen sai yhdeksän akatemiahanketta ja neljä akatemiatutkijaa.
Juuri julkaistu tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty.
Itä-Suomen yliopiston johtamassa, parinvalintaan keskittyvässä tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka hyvin naisen hajuaistiin perustuvat parinvalintamieltymykset ennustivat mies- ja naissukusolujen yhteensopivuutta.