Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Sadonkorjuun jälkeisen ruokahävikin ja ruoan arvonaleneman järjestelmällinen torjuminen on mahdollista kestäviä liiketoimintamalleja kehittämällä
Elämme murrosaikaa, jossa johtajat hakevat tasapainoa digitaalisen ja kasvokkaisen viestinnän käytön välillä.
Tutkimusartikkelissa analysoidaan viisihenkisen verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattoritiimin onnistumisia ja haasteita sen ensimmäisellä kaksivuotiskaudella.
Kauppatieteiden laitoksen ja Jatkuvan oppimisen keskuksen uudessa hankkeessa kehitetään Itä-Suomen kiertotalousosaamista yhdessä alueen yritysten kanssa.
Videopohjainen vuorovaikutus oli haastavampaa silloin, kun vuorovaikutuksen osapuolten kulttuurierot olivat suuret.
Itä-Suomen yliopisto ja Ponsse Oyj ovat solmineet aiesopimuksen yhteistyön edistämiseksi monitieteisen osaamisen kehittämisestä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa sekä koulutuksessa.
Toiveena on, että yksilöllistetty terveys luo merkittävän murroksen tulevaisuuden terveydenhuoltoon.
Itä-Suomen yliopistoon haki kevään toisessa yhteishaussa kaikkiaan 24391 hakijaa.
Innovaatiojohtamisen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa.
Itä-Suomen yliopisto johtaa kestävyysmurroksen tutkimukseen keskittyvää ainutlaatuista tohtorikoulutuspilottia, jossa koulutetaan Suomeen 40 tohtoria.