Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Koneen säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa kartoitetaan yhteistä kaupunkitilaa ja omia arkisia paikkoja kaupungissa.
Rikoksentekijöistä 65 prosenttia ilmoitti katsoneensa säännöllisesti aikuisviihdettä ennen lapsiin liittyvän materiaalin etsintää.
Yksi keskeisimmistä viiteryhmistä, joihin oppilaat samaistuvat, on sukupuoli, ja esimerkiksi matematiikkaa pidetään edelleen usein "miesten oppiaineena".
Eurooppalaisen YUFE-yliopistoliittouman YUFERING-hankkeessa on kehitetty tapoja monipuolistaa tutkijanarviointia.
Kotitaloustiede ei ole pelkkää ruuanlaittoa, vaan opinnoissa paneudutaan mm. arjenhallintaan, kestävään kehitykseen, puhtaanapitoon ja talouteen.
Menneisyyttä voi hahmottaa monesta eri näkökulmasta käsin. Historiaan liittyvien tulkintojen avaaminen lisää parhaimmillaan kulttuurien välistä ymmärrystä.
Kuopion alueen kauppakamarin Tahko Ski Lift Pitch -pitchauskilpailun jatkoon on edennyt noin 35 startup-yhtiötä. Kilpailu järjestetään Nilsiän Tahkovuorella 3.–4.4.2024.
Itä-Suomen yliopiston alumnien vuosi 2024 käynnistyi kick off -webinaarilla, jossa työurastaan olivat kertomassa eri alojen huippuasiantuntijat. Webinaariin oli ilmoittautunut lähes 400 alumnia.
Itä-Suomen yliopisto on aloittamassa muistitietokeruuta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa siirtolapuutarhoihin ja viljelypalstoihin liittyen.
Itä-Suomen yliopiston seuraava tohtoripromootio järjestetään kesäkuun alussa Joensuussa.