Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Järjestyksessään viides Suomen molekyyliekologian symposium järjestetään Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 24.-26.4. 2024.
Itä-Suomen yliopisto ja Ponsse Oyj ovat solmineet aiesopimuksen yhteistyön edistämiseksi monitieteisen osaamisen kehittämisestä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa sekä koulutuksessa.
Tutkimuksessa havaittiin, että ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.
Tutkijat havaitsivat, että pystyyn kuolleiden puiden tilavuus on kymmenkertaistunut vuodesta 2017 vuoteen 2023.
Kuopion Seudun Hengityssäätiö ja Viikin rahasto myönsivät yhteensä 44 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston ja KYSin tutkijoille.
Solu- ja molekyylibiologian sekä genetiikan moniosaaja käyttää biolääketieteestä tuttuja menetelmiä luonnon monimuotoisuuden ilmiöiden tutkimukseen.
Kielo Kitunen opiskeli omaan tahtiinsa ja sovitti avoimen yliopiston opiskelun osaksi arkeaan.
Itä-Suomen yliopistosta ehdokkaana on Karoliina Lummaan, Kaisa Vainion, Aino Korrensalon, Tuomo Takalan ja Eeva-Stiina Tuittilan kirjoittama artikkeli.
FM Tomi Saleva selvitti väitöstutkimuksessaan eksplisiittisiä ratkaisuja Eulerin yhtälöihin Lagrangen muotoilulla.
Ainutlaatuinen postdoc-hanke on osa eurooppalaisten yliopistojen YUFE-allianssia.