Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Fotoniikka on 2000-luvun teknologisena mullistuksena vastaava kuin elektroniikka 1900-luvulla. Alaa kehitetään eri puolilla Suomea, mikä edellyttää synergiaetujen parantamista toimijoiden välillä.
Apurahojen jakotilaisuus pidettiin Kuopion kampuksella 20.12.2023.
Yliopiston vuoden 2023 tutkimuksen arvioinnissa arvioitiin yliopiston tutkimusyhteisöjen tutkimustoimintaa vuosina 2019–2022.
Itä-Suomen yliopiston yksiköt, henkilöstö ja opiskelijat keräsivät kaikkiaan 11835 pientä ekotekoa vuoden 2023 aikana.
Aerosolitekniikka tarjoaa uusia mahdollisuuksia materiaalien valmistukseen ja mukailee vihreän kemian periaatteita, kertoo professori Anna Lähde.
TITAN-hankkeessa kehitetään tietoturvallisia ratkaisuja sensitiivisen datan käsittelyyn.
Itä-Suomen yliopisto osallistui tutkimukseen, jossa arvioitiin EU:n ennallistamisasetuksen näkymiä. Artikkeli on julkaistu Science-lehdessä joulukuussa 2023.
Joensuun promootioon voivat osallistua UEFin filosofisen, luonnontieteiden ja metsätieteiden ja tekniikan sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnasta 29.2.2024 mennessä valmistuneet tohtorit.
Tunnustuksen ansiokkaasta viestinnästä saivat projektitutkija Ville Tahvanainen, UNITE Geokätkö -tutkimusprojektin tiimi, farmasian laitoksen juhlavuoden verkkoviestintä sekä tutkimuspäällikkö, laitosjohtaja Elsa Paronen.
Suomen Akatemia myönsi rahoitukset professorien Leena Latosen, Antti Poson, Tommi Hakalan, Ville Kolehmaisen ja Mikko Vastarannan hankkeille.