Uutiset
19.3.2026
Tapahtumat
20
Maa
2026
21
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Hankkeissa tutkitaan muun muassa varhaislapsuuden mikrobialtistusten vaikutusta hengitystietoinfektioihin sekä kaupunki-ilman epäpuhtauksien ja koivun siitepölyn allergeenisuuden yhteyttä.
FM Vincent Biard, tutki väitöstyössään saimaannorpan käyttäytymisen keskeisiä piirteitä karvavaihdon aikana,
Saimaannorpan parissa toimivat tahot kokoontuvat 25.–26. maaliskuuta Joensuussa.
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa mitattiin ennallistamisen jälkeen syntynyttä rahkasammalkerrosta 18 suoalueella kymmenen vuoden kuluttua ennallistamisen jälkeen.
Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat parhaillaan mittausmatkalla Nepalissa, jossa he mittaavat nepalilaisten kotien sisäilman saastepitoisuuksia.
Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt kaikkiaan 944 500 euroa uusia apurahoja Itä-Suomen yliopistoon.
FM Tarleena Tossavainen selvitti väitöstutkimuksessaan ilmastonmuutoksen vaikutusta allergisesti merkittävien heinälajien kasvuun, kukintaan ja siitepölyn tuotantoon.
FM Sallamaari Siponen tutki väitöstyössään talousvesien laatua ja erityisesti bakteeriston koostumusta ja aktiivisuutta, sekä niihin vaikuttavia tekijöitä talousvesiverkostoissa.
Juho Vainion Säätiön suurapurahan 200 000 euroa sai professori, farmasian tohtori Marjut Roponen.
Vuosituhansien ajan planeettamme hiilipakastimena toiminut pohjoinen ikirouta-alue on nyt lähes menettänyt kykynsä varastoida hiiltä.