Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston syöpätutkijat kliinisen lääketieteen yksikössä ovat avanneet Sitran tuella mammografiakuvien analysointiin liittyvän haastekilpailun syväoppimismallien kehittäjille.
Neurotehohoidon alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.
Syöpäsäätiö on myöntänyt professori Arto Mannermaalle Niilo Voipion palkinnon tunnustukseksi menestyksekkäästä rintasyövän perinnöllisyyden tutkimuksesta.
Tuhannen parhaan joukossa oli kaikkiaan 11 suomalaista.
Kouluttamalla yleislääkäreille vierikaikukuvauksen suorittamista saatiin vähennettyä laskimotukoksesta epäiltyjen potilaiden lähettämistä sairaalaan 73 prosenttia.
Syöpäsäätiö myönsi Itä-Suomen yliopistoon ja Kuopion yliopistolliseen sairaalaan kuusi uutta apurahaa syöpätutkimukseen, yhteensä 254 000 euroa.
Aivotutkimusyksikkö on mukana EU:n rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää luotettava, edullinen ja digitaaliteknologiaa hyödyntävä pikatesti Alzheimerin taudin varhaisen diagnostiikan tueksi.
Yhteisenä tavoitteena on olla vuonna 2030 Suomen johtava kliinisen ja translationaalisen tutkimuksen sekä lääke- ja laitetutkimuksen keskus.
Koronavirusta vastaan suunnattujen rajoitustoimenpiteiden myötä suomalaisten lasten hengitystieinfektioiden epidemiologia muuttui selvästi vuonna 2020 ja hengitystieinfektioiden määrä romahti monen viruksen osalta.
Väitöstutkimuksen aihe on sydänpysähdyksestä elvytettyjen potilaiden neurologisen ennusteen arvioiminen verestä mitattavien aivovaurion merkkiaineiden avulla.