Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
5
Helmi
2026
6
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Etäopetus on julkisissa keskusteluissa esitetty usein negatiivisessa valossa, mutta etäopetus voi olla oikein suunniteltuna ja toteutettuna toimivaa ja opiskelijoiden oppimista tukevaa.
Itä-Suomen yliopistossa uudistus koskee kahdeksaa opettajankoulutuksen hakukohdetta Joensuun kampuksella.
Syyt lasten ja nuorten digitaalisen pelaamisen yhteydessä ilmeneviin raivonpuuskiin ovat hyvin monitahoisia, ja lapset osaavat nimetä niitä hyvin.
Itä-Suomen yliopisto ja Namibian yliopisto ovat uusineet kumppanuussopimuksensa ja laajentaneet sitä yhteiskuntatieteisiin.
Kasvatusalan valintayhteistyöverkosto julkaisee mittavan avoimen väylän vuonna 2023.
Sortavala-säätiön varainhankintakampanjaan lahjoittama 20 000 euroa on kohdennettu kasvatustieteen alalle ja opettajankoulutukseen.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa kiistellään parhaillaan samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Edellinen, suurempi kiista koski eronneiden vihkimistä, josta väiteltiin kiihkeästi yli sata vuotta.
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiahankerahoitusta kahdelle Itä-Suomen yliopiston hankkeelle yhteensä yli 700 000 euroa.