Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Poikkeavat veren rasva-arvot olivat yhteydessä valtimonkovettumataudin varhaismuutoksiin jo nuoruusiässä. Tutkimuksessa kehitetyn simulaatiomallin mukaan niiden hoitaminen murrosiän loppupuolella pysäyttäisi valtimotaudin etenemisen.
Karnitiinin saanti erityisesti rintamaidosta ensimmäisten elinviikkojen aikana näyttää olevan yhteydessä parempaan kasvuun.
Terveyttä edistävään syömiseen kannustavat vihjeet huomattiin, mutta ne eivät parantaneet ruokavalintoja lounasravintolassa.
StopDia-tutkimuksessa tutkittiin ensimmäisen kerran laajasti ryhmämuotoisen, digitaalista sovellusta ja käyttäytymismuutosteorioita hyödyntävän, perusterveydenhuollossa toteutetun elintapaintervention vaikutuksia tyypin 2 diabeteksen riskitekijöihin.
Moniammatillinen lääkehoidon arviointi vähensi muun muassa munuaisten vajaatoimintaan liittyvien lääkehaittojen ja merkittävien yhteisvaikutusten riskiä sekä iäkkäillä vältettävien lääkkeiden käyttöä.
Itä-Suomen yliopisto on nimittänyt kahdeksan uutta vanhempaa yliopistonlehtoria ja yhden vanhemman kliinisen opettajan tehtäviinsä 1.12.2022 alkaen.
HealthFerm-hankkeen tavoitteena on myös tukea siirtymistä kestävämpään, kasvipainotteiseen ruokavalioon.
Tutkimus antaa tärkeää tietoa erityisesti omega-3-sarjan monityydyttymättömien rasvahappojen aineenvaihdunnasta. Tulokset kannustavat tutkimaan, pitäisikö geeniperimä huomioida yksilöllisessä ravitsemusneuvonnassa.
Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun sekä Pohjois-Savon sote-organisaatioiden kehittämä toimintamalli tulee osaksi sosiaali- ja terveysalojen käytännön opetusta ja harjoittelua Pohjois-Savon hyvinvointialueella.
Kananmuna päivässä ei näytä sen enempää ehkäisevän kuin edistävänkään muistihäiriöitä. Se voi kuitenkin olla muuten hyödyksi aivojen toiminnalle, kertovat ravitsemustutkijat lapsille suunnatussa Frontiers for Young Minds -tiedelehdessä.